5 pukeutumisvinkkiä kevään ulkotreeneihin
Kevät alkaa olla parhaimmillaan suuressa osassa Suomea. Aurinko paistaa ja päivän lämpötilat asettuvat pysyvästi plussan puolelle, mikä saa monet meistä aktivoitumaan treenaamisessa. Pukeutumisen kannalta kevät on kuitenkin haastavaa aikaa. Lämpötilavaihtelu, tuuli ja sade saavat useat meistä pukeutumaan joko liian vähiin tai vaihtoehtoisesti liian paksuihin urheiluvaatteisiin.
Tässä seuraavassa muutama vinkki pukeutumiseen kevään ulkotreeneihin:
1.Hengittävä kerros ihoa vasten.
Kun lämpötilat kasvavat, niin ei ole enää niin tärkeää käyttää lämmittäviä merinovilla-aluskerrastoja. Tärkeintä on, että ihoa vasten oleva kerros on erittäin hengittävä. Erilaisista keinokuiduista, kuten polyesteristä ja polyamidista, valmistetut tekstiilit siirtävät parhaiten kosteuden iholta pois ulompiin kerroksiin. Rauhallisemmassa liikunnassa kevyt aluskerrasto tai esimerkiksi pitkähihainen juoksupaita riittävät lämmittämään ylävartalon, jos päällimmäinen kerros on kunnossa.
2.Riittävästi suojaa tuulelta.
Keväällä tuuli saattaa olla kylmä ja pureva, vaikka aurinko paistaisikin, joten tällöin tuulenpitävä päälikerros on paikallaan. Päällimmäisen kerroksen tarkoituksena on blokata tuuli ja olla hengittävä. Urheilutakin ei tarvitse olla kovinkaan paksu, vaan mielellään tulisi valita kevyt takki ja säädellä lämmittävyyttä kerrospukeutumisella. Monet mikrokankaasta valmistetut takit toimivat loistavana päälikerroksena. Ne siirtävät kosteuden pois välikerroksista ja torjuvat hyvin tuulta. Urheilutakkia valitessa tulisi muistaa kiinnittää huomiota hengittävyyteen. Erilaiset tuuletusaukot ja mesh-kankaasta valmistetut paneelit tuovat lisää käyttömukavuutta, kuten kuvan takissa.
3.Valitse alaosa harjoituksen mukaan.
Tuulihousut, trikoot, softshellit, thermot. kevätliikuntaan tarkoitettuja alaosia on moneen lähtöön. Tärkein yksittäinen yhteinen tekijä on housujen elastisuus. Alaosa tulisi valita siten, että se päällä olisi mukava liikkua ja, että jalkojen liikerata olisi mahdollisimman luonteva. Kokonaan tuulikankaasta valmistetut housut voivat pitää tuulen poissa, mutta ottavat ikävästi vastaa polvea nostettaessa sekä ovat hiostavat. Istuvat, muotoon ommellut juoksuhousut, jossa on elastinen takaosa, soveltuu paremmin liikuntaan. Trikoot puolestaan ovat kestosuosikit vauhdikkaampaan liikuntaan kuten juoksuun ja reippaaseen kävelyyn. Trikoiden paksuuden voi valita kelin mukaan – paksummat thermotrikoot soveltuvat erinomaisesti viileämmälle kevätkelille ja ohuemmat juoksutrikoot lämpimämmälle. Ihoa vaste olevat trikoot lämmittävät ja siirtävät hyvin kosteutta ja tuovat liikuntaan mukavuutta.
4.Ohuet, mutta tuulenpitävät päähineet ja käsineet.
Nykyään löytyy paljon hyviä ohuita pipoja, pantoja ja käsineitä jotka soveltuvat hyvin välikausien keleille. Päähineet ja käsineet eivät kevätkeleillä tarvitse olla kovinkaan paksuja, vaan yleensä riittää, että ne ovat tuulenpitäviä. Käsineiden ja päähineiden käyttö on henkilökohtaista. Osalla kädet kylmettyvät herkemmin kuin toisilla.
5.Hybriditakeista hyötyä aamun ja illan viileille keleille.
Urheiluun ja vapaa-ajan käyttöön soveltuvat hybriditakit ovat yleistymään päin. Hybriditakeille ominaista on, että ne muistuttavat ulkoisesti suosittuja kevytuntuvatakkeja, mutta ovat ominaisuuksiltaan huomattavasti teknisempiä ja näin ollen soveltuvat aktiiviseen liikuntaan viileämmillä keleillä. Hybriditakit ovat keinokuiduista, kuten polyesteristä valmistettuja, jolloin ne hengittävät ja siirtävät kosteutta paremmin kuin untuvatäytteiset takit. Hybriditakit ovat lämpimämpi’ kuin tavalliset juoksutakit ja ne koostuvat usein useammasta erilaisesta materiaalista.
Davos -hybriditakki on kevyttä hengittävää materiaalia.
Muista myös käynnissä oleva kevätkampanjamme.
Pääset tutustumaan siihen TÄSTÄ.